tiistai 14. lokakuuta 2008

Pedagoginen osa

Jaikussa keskustelua pedagogisen osan sisällöstä ja yleisemminkin sosiaalisen median opetuskäytöstä.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Wikiopistoon kurssi

Kokemusten ja ideoitten pohjalta rakennellaan tänä syksynä Wikiopistoon kurssi, joka opastaa ulos luokkahuoneesta. Mukaan olisi hauska saada kirjoittajia.

Lokakuun lopulla pystyn itse aloittamaan kurssin jäsentelyn. Sosiaalisen median opas toimii yhtenä aineistona. Wikikirjastoon kirjoitetaan myös sosiaalisen median verkostoitumisesta pientä aineistoa. Kurssille siis voidaan laatia kollektiivisesti oheislukemisto.

Palautetta 7.10.

Tämä pitää korjata mahdollisimman pian:

"Huomasin, että kohdassa 4.6 Informaation jakaminen ja kohdassa 6 Sovellusideoita sivun tulostus pdf:nä ei onnistu, koska pdf-linkistä tulee molemmilla kerroilla edellisen kohdan sivun teksti eli ilmeisesti vahingossa sivulle on laitettu väärä tiedosto."

Kun syyslukukauden pahin ruuhka hellittää, käyn läpi palautteiden ja kielenhuollon asiat, muutamia oleellisia uudistuksia on myös palvelutarjonnan puolella tullut, mm. mainio Google Sites ja Friend Feed, sekä Google Readerin uusia ominaisuuksia. Myös pedagoginen osa on tulossa.

Ja ruotsinnosta toivottiin jälleen.