maanantai 30. kesäkuuta 2008

Palautteita osa 2

Olin kirjoittanut oppaan ensimmäiselle sivulle:
"Keskeistä avoimen verkon palveluille on, että ne perustuvat yhteisöllisesti tuotettuun ohjelmistoon (avoimeen lähdekoodiin). Palveluiden peruskäyttö on ilmaista eikä omalle koneelle tarvitse yleensä ladata erillistä ohjelmaa palvelun käyttämistä varten."

PK. antoi oivaa palautetta: "Hmm. En menis kyllä tolleen väittämään - antaa sellaisen kuvan, kuin ilmaisuus johtuisi vain avoimesta lähdekoodista. Mitä nyt sitten perustuminen onkaan. Useimmiten palveluiden koodeja ei julkaista, joten emme voi tietää. Todennäköisesti tilanne yleensä on se, että omaa suljettua koodia on tehty paljon ja mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään avoimen koodin projekteja. On totta, että avoin koodi on keventänyt yritysten kulurakennetta, mutta kyse ei ole vain siitä. Toimintaympäristö on muutenkin erilainen kuin
aikaisemmin. Laajakaistalittymien yleistyminen ja aktiivisen netinkäytön yleistyminen ovat lisänneet potentiaalisia käyttäjiä, uudet liiketoimintamallit (mm. freemium) ja nettimainos-ekologian kehittyminen osaltaan mahdollistavat tuloksen tekemisen, vaikkei palveluista heti laskutetakkaan."

Toimenpiteeni
: Tarkensin vielä asiaa keskustelemalla asiantuntijan kanssa. Aihe ei ole ollenkaan suoraviivainen, esimerkiksi juuri luin, että Grou.ps julkaiseen lähdekoodinsa. Mutta johtopäätös oli siis se, että jätin tuon ensimmäisenä olevan ongelmallisen lauseen pois (Keskeistä... jne.). Lisäsin PK:n antaman Chris Andersonin verkkoartikkelin linkin Ilmaiset ohjelmat ja palvelut -sivulle. Samalla sivulta löytyy muutakin apua ymmärrykseen: TIEKE:n julkaisemat Kari A. Hintikan mainiot oppaat. Tosin täytyy ihmetellä, ettei Tieken kaltainen organisaatio julkaise kunnollisia e-kirjoja, kun oppaat ovat ainoastaan netissä. Kaksipalstaista taittoa on ärsyttävää lukea ruudulta.

Asia on siis yksinkertaisimmillaan niin, että tuotteiden kustannus asiakasta kohden on likimain nolla, joten (osa) tuotteista kannattaa antaa ilmaiseksi. Aiheeseen liittyen: kiinnostavaa luettavaa blogissa Stategy of giving.

Ei kommentteja: